6dl kaurahiutaleita
1-2 tl piparkakkumaustetta
kanelia
suolaa
vanilijaa
1/2tl leivinjauhetta
kananmuna
4dl mantelimaitoa
loraus vaahterasiirappia
omena
Sekoita kuivat aineet ja nesteet, yhdistä. Paloittele omppu, lisää joukkoon. Muut sattumat toimivat varmasti myös. Paista uunissa 200 asteessa n. 35 minuuttia.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Paahdettu parika - linssikeitto
3 punaista paprikaa
2,5 dl punaisia linssejä
sipuli
2 valkosipulinkynttä
chiliä
tomaattimurska
vettä
timjamia
suolaa
sokeria
pippuria
oliiviöljyä
Halkaise paprikat, poista siemenet. Voitele öljyllä ja ripota hieman suolaa pinnalle. Paahda 225- asteisessa uunissa kokonaisten valkosipulikynsien kanssa n. 25 minuuttia tai kunnes kuoret ruskeita. Paahda paprikat kuori ylöspäin.. anna jäähtyä hetki.
Kuullota sipuleita ja chiliä, lisää valkosipuli (pilkottuna!). Lisää huuhdotut linssit, tomaattimurska ja hieman vettä, anna kypsyä hetki. Lisää lopuksi paprikat ja mausteet. Linssien kypsyttyä soseuta. Maista ja mausta tarvittaessa. Kermalorauskin voisi toimia..

lauantai 30. elokuuta 2014
Kesäkurpitsa-linssilaatikko
3dl punasia linssejä
2 porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
purkki tomaattimurskaa
1 dl vahvaa juustoa (laitoin enemmän)
halutessasi sieniä, esim tatit sopi hyvin
iso kesäkurpitsa
suolaa ja pippuria
yrttejä (esim lehtipersilja, basilika)
2rkl oliiviöljyä
5dl vettä
auringonkukansiemeniä
Pilko sipuli, valkosipuli ja porkkanat. Huuhtele linssejä lävikössä, kunnes vesi muuttuu kirkkaaksi.
Kuumenna oliiviöljy tilavassa kattilassa. Lisää sipuli ja porkkanat ja paista niitä keskilämmöllä noin 5 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää tomaattimurska, valkosipuli, hienonnetut yrtit, vesi ja linssit kattilaan. Keitä kastiketta kunnes linssit ovat kypsiä ja neste hieman haihtunut (n. puoli tuntia). Mausta.
Siivuta kesäkurpitsa pitkittäin suikaleiksi juustohöylällä. Jätä keskuksen höttö muuhun käyttöön.
Peitä uunivuoan pohja ohuella kerroksella linssikastiketta ja lado päälle kerros kesäkurpitsasuikaleita. Toista muutaman kerran. Ripottele päälle juusto, sienet ja auringonkukansiemenet.
Paista vuokaa 200-asteisessa uunissa, kunnes juusto on kullankeltaista, noin puoli tuntia.
Resepti isyyspakkaus- blogista

keskiviikko 20. elokuuta 2014
Kookospuuro
2 kananmunaa
1 rkl kookosjauhoa
1 dl kookoskermaa tai pähkinämaitoa
ripaus suolaa
(kaneli, kardemumma, sokeri, marjat tms!)
Vispaa kattilassa yhteen munat ja haluamasi neste, lisää kookosjauho. Kypsennä keskilämmöllä, sekoita välillä. Mausta suolalla ja sattumilla.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Kylmä tomaatti-avokadokeitto ja kesäkurpitsapesto
8 isoa kypsää tomaattia (1 kg)
1 valkosipulinkynsi
2 avokadoa
6 aurinkokuivattua tomaattia
½–1 punaista chiliä
1 ½ tl suolaa
2 tl hunajaa tai agavesiirappia
Pesto:
1 pienehkö kesäkurpitsa (300 g)
1 dl auringonkukansiemeniä
1 ½ dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 ruukku basilikaa (30 g lehtiä)
½ tl suolaa
Tomaattikeitto: Pilko tehosekoittimeen tomaatit, valkosipulinkynsi, avokadot, aurinkokuivatut tomaatit ja chili. Surauttele tasaiseksi ja mausta. Jäähdytä kylmäksi.
Pesto: Halkaitse kurpitsat neljään osaan ja poista vetinen siemenosa. Pilko tehosekoittimeen, lisää auringonkukansiemenet, oliiviöljy, sitruunamehu ja basilikanlehdet. Surauta tasaiseksi. Mausta. Tarjoile huoneenlämpöisenä.
Ohje: Kiusauksessa - blogi

maanantai 12. toukokuuta 2014
Kookospuuro
6 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
1/2 tl vaniljajauhetta
2 banaania
4 rkl kookosjauhoja
ripaus laadukasta suolaa
1 1/2 dl kookoshiutaleita
2 dl kaurahiutaleita
ripaus kardemummaa
Surauta banskut, vesi, kookosmaito, vanilija ja kookojauhot. Kaavi kattilaan, lisää kookos- ja kaurahiutaleet, kuumenna sekoitellen kunnes seos on kiehuvaa. Alenna lämpöä ja jatka kypsennystä kunnes kaurahiutaleet ovat pehmenneet.
Nauti marjojen kanssa!
Resepti Fuel food - kirjasta.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Tofu-herne-pallerot
luomutofu
3 dl herneitä
tuoretta inkivääriä raasteena
puolikkaan limen mehu
pala chiliä
suolaa, pippuria
1 rkl psylliumia
Surauta kaikki tasaiseksi massaksi, anna seistä hetki. Maista. Pyörittele palloiksi, paista 175 asteisessa uunissa kunnes ruskettuvat.
Ohje Nannen blogista

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Linssisalaatti
500g (mustia)linssejä
punasipuli
1dl kapriksia
2,5dl kuivattuja karpaloita (tai rusinoita)
yrttejä (laitoin korianteria)
tummaa salaattia (rucola, lehtikaali)
lisäksi esim. pähkinät, muut rapeat kasvikset, vuohenjuusto sopivat
Kastike:
1dl hyvälaatuista oliiviöljyä
1dl omenasiiderietikkaa
1 rkl vaahterasiirappia / hunajaa
2 tl laadukasta suolaa
2 tl jauhettua pippuria
1/2 tl kurkumaa
1tl kuminaa
1/2tl korianterijauhetta
1/2tl cayennepippuria
valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/4tl muskottipähkinää
1/4tl kanelia
Huuhtele linssit. Laita kattilaan, lisää vesi (1 osa linssejä, 3 osaa vettä). Kiehauta, anna kypsentyä miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia. Varo, ettei kypsy liikaa! Sekoita sillä aikaa kastikeainekset kipossa ja paloittele muut salaattiainekset pieniksi.
Huuhtele ja viilenne kypsynyt linssi, lisää kastike, sipuli ja kaprikset. Salaatti säilyy näin jääkaapissa muutamia päiviä! Lisää loput ainekset juuri ennen tarjoamista!
Resepti My new roots.

torstai 3. huhtikuuta 2014
Kermainen porkkanasalaatti
1 porkkana
0.5dl rusinoita
kourallinen pinaattia
basilikaa ja minttua
2 aurinkokuivattua tomaattia
1/2 avocado
0.5-1dl cashewpähkinöitä
1-2rkl ravintohiivahiutaleita
2rkl sitruunamehua
Paloittele porkkana, surauta blenderissä. Lisää pinaatti, yrtit, tomaatita ja puolet sitruunamehusta. Hienonna. Pilko avokado joukkoon, lisää rusinat.
Surauta blenderissä pähkinät, hiivahiutaleet sekä loput sitruunamehusta. Sekoita kastike muun salaatin joukkoon. Anna seistä hetki ennen syömistä.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Punakaalisalaatti
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl sitruunamehua
1 rkl makeutusta (esim hunaja, vaahterasiirappi)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl kanelia
2 tl jeeraa
hieman cayennepippuria
1,5 tl suolaa
2,5 dl kurpitsansiemeniä
1kg punakaalia
2,5 dl kuivattuja viikunoita paloina
500g porkkanoita
minttua ja persiljaa
Sekoita kastikkeen ainekset. Pilko kasvikset, lisää yrit. Paahda hetki kurpitsansiemeniä. Kaada kastike kasvisten päälle, lisää lopuksi kurpitsansiemenet. Maista. Anna seisoa hetki huoneenlämmössä, sekoita ennen tarjoilua.
Ohje My new roots

perjantai 28. maaliskuuta 2014
Tattarinäkkäri
1,5 dl vettä
2 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa
Sekoita ainekset keskenään. Levittele leivinpaperin päälle pellille ohuesti, paista 225 asteessa 15-20 minuuttia.
2 dl tattarijauhoja
1 tl suolaa
Sekoita ainekset keskenään. Levittele leivinpaperin päälle pellille ohuesti, paista 225 asteessa 15-20 minuuttia.
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Kermainen kesäkurpitsapasta
2dl cashewpähkinöitä
1 dl vettä
1 sitruunan mehu
1 valkosipulin kynsi
1 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
Surauta kaikki blenderissä sekaisin!
Suikaloi 3-4 kesäkurpitsaa. Lisää halutessasi papuja tms.. Sekoita kastike kesäkurpitspastan joukkon. Mausta halutessasi esim. pähkinöillä, siemenillä, ravintohiivalla, paprikalla..

torstai 6. maaliskuuta 2014
Mustan riisin puuro
(3-4 annosta)
2,5 dl mustaa riisiä (liota yön yli)
kookosmaitoa (säästä hieman koristeluun halutessasi)
1,25dl vettä ( 4dl jos et liottanut riisejä)
ripaus laatusuolaa
vanilijaa
1 rkl vaahterasiirappia (tai muuta makeutusta)
n 1 dl kookoshiutaleita
Haluamiasi hedelmiä tai marjoja riisin kaveriksi!
Huuhtele liotettu riisi. Lisää kattilaan riisi, kookosmaito, vesi, suola ja vanilija, kiehauta ja laske lämpötilaa ja keittele 25-30 minuuttia ( 45-60 min jos et liottanut riisiä). Sekoittele, varo ettet polta pohjaan! Lisää makeutus lopuksi.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Terveellinen suklaamössö
1 kukkakaali
suklaaproteiinijauhetta
(banaani tai avokado)
kookos- tai mantelimaitoa
haluamaasi makeutetta (stevia, hunaja)
raakakaakaojauhetta
kanelia
ripaus suolaa
Keitä kukkakaali kypsäksi, jäähdytä. Mössää kaikki blenderissä sekaisin, mausta toiveiden mukaan..

lauantai 1. maaliskuuta 2014
Kurkuma-kalapuikot
MSC-sertifioitua pakasteseitä
1 luomukananmuna
1-2 dl mantelijauho
1-3 tl kurkumaa
suolaa
mustapippuria
Paistamiseen voita tai kookosöljyä.
Ohje Wellberries / Tuulia
1 luomukananmuna
1-2 dl mantelijauho
1-3 tl kurkumaa
suolaa
mustapippuria
Paistamiseen voita tai kookosöljyä.
Ohje Wellberries / Tuulia
maanantai 10. helmikuuta 2014
Punajuurisosekeitto
1 sipuli
2 rkl öljyä
500 g punajuuria
2 porkkanaa
2 perunaa
n. 1 litra kasvislientä
1 omena
2-3 rkl laimentamatonta mustaherukkamehua
suolaa
pippuria
500 g punajuuria
2 porkkanaa
2 perunaa
n. 1 litra kasvislientä
1 omena
2-3 rkl laimentamatonta mustaherukkamehua
suolaa
pippuria
Pilko sipuli, kuullota öljyssä. Paloittele porkkanat, perunat ja punajuuret, lisää kattilaan ja anna hetki paistua. Lisää kasvisliemi, anna porista miedolla lämmöllä kunnes juurekset ovat pehmenneet. Lisää omena ja mustaherukkamehu. Surauta blenderissä. Mausta
suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.
ohje pupulandia -blogista
lauantai 8. helmikuuta 2014
Terveys-runebergit
3 luomumunaa
n. 1dl hunajaa
2 dl kookosmaitoa
1,5 dl kookosjauhoja
1 dl mantelirouhetta
0,5dl riisiproteiinia
ripaus suolaa
1tl ruokasoodaa
1tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl piparimaustetta
Kosteutukseen mantelilikööriä ja hieman vettä.
1rkl chiasiemeniä
vadelmia
steviaa tms makeutusta
Vaahdota munat ja hunaja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuiviin aineksiin n. 1,5 dl kookosmaitoa, jätä kermaista osuutta n. 1dl säästöön (purkin pinnalta kaavittuna). Lisää massaan muna-hunajaseos. Laita taikina haluamasi muotteihin, itse käytin muffinssivuokia, tuli 8 kpl. Paista 180-asteessa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä. Kosteuta muffinit. Valmista hillo: sekoita chiasiemenet murskattuihin vadelmiin, anna seisoa hetki. Mausta tarvittaessa.
Kasaa kosteutettujen torttu-muffinnsien päälle vadelmahilloa ja hieman sekoitettua kookoskermaa (-maidon massaosuus).

perjantai 7. helmikuuta 2014
Vegaanit eväspatukat
2,5 dl siemeniä
1- 0,5 dl kaurahiutaleita
1 dl pähkinävoita
1 dl kookosöljyä
2 kauhallista riisiproteiinia
(sattumia, esim kuivatut marjat, rusinat tms)
Surauta siemeniä ja kaurahiutaleita hieman. Sekoita kulhossa pähkinävoi, öljy ja riisiproteiini, lisää vettä n. puoli desilitraa, sekoita joukkoon loput aineet. Painele tasaiseksi massaksi, pakasta tunti. Leikkaa levy patukoiksi.
resepti ihana Emmi-Liia

torstai 6. helmikuuta 2014
Talvismuuti
punajuuri
3 porkkanaa
omena
pala inkivääriä
varsiselleriä
3 porkkanaa
omena
pala inkivääriä
varsiselleriä
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Kurpitsakeitto
paahdettua kurpitsaa
omena
kookosmaitoa
0,5-1l kasvislientä
1-2 sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
limen mehu
puolikas chili
tuoretta inkivääriä
sinapin siemeniä
korianteria
currya
kookosöljyä
suolaa ja pippuria
Kuullota sopivassa määrässä kookosöljyä mausteita, inkivääriä, chiliä ja sipuleita hetki. Varo ettei mausteet kärähdä! Lisää muut paahdettu kurpitsa sekä kasvisliemi ja omena. Anna omenan ja sipulien pehmetä, sen jälkeen soseuta soppa. Lisää lopuksi kookosmaito sekä limen mehu. Maista ja mausta tarvittaessa.

lauantai 25. tammikuuta 2014
Bataattileipäset
bataatti
2 dl kaurajauhoja (tai vähän enemmän, nyt jäi turhan löysäksi)
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
suolaa
vettä
Keitä bataatti pehmeäksi pienessä määrässä vettä. Soseuta ja anna jäähtyä. Lisää loput ainekset, jauhoja siis sen mukaan, että se olisi semmosta puuromaista. Länttää leivinpaperille sopivia leipäsiä. Paista 225 asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia, tarkista kypsyys.. varo ettei pala! Laitoin lopuksi vielä n. 15 minuutiksi 150 asteeseen.

maanantai 13. tammikuuta 2014
Marjapiirakka
Muropohja:
1,25 dl saksanpähkinöitä
1,25 dl kaurahiutaleita
1 rkl chia- tai pellavansiemeniä
1 dl intiaanisokeria
1/8 tl laatusuolaa
1 tl aitoa vaniljajauhetta
3 rkl neitsytkookosöljyä
toiset 1,25 dl kaurahiutaleita
Laita kaikki ainekset kookosöljyä ja osaa kaurahiutaleista lukuunottamatta tehosekoittimeen, surauta massaksi. Sekoita lopuksi käsin öljy ja loput kaurahiutaleet. Painele piirasvuokaan, paista 150 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Täyte:
n. 20 pakastemansikkaa (hieman sulaneina)
14 kokonaista taatelia
n. 1 dl vettä
1 tl kanelia
1 rkl jauhettuja psylliuminsiemeniä
2,5 dl haluamaasi marjasekoitusta
Muruseos:
1/2 granaattiomenan siemenet
kourallinen saksanpähkinöitä rouhittuna
1/2 tl jauhettua kardemummaa
Sekoita keskenään, ripottele piiraiden päälle.
Ohje Outi Rinne

Laita kaikki marjasekoitusta lukuunottamatta tehosekoittimeen ja
soseuta. Sekoittele lopuksi käsin kokonaiset marjat. Levitä
jäähtyneelle pohjalle.
Muruseos:
1/2 granaattiomenan siemenet
kourallinen saksanpähkinöitä rouhittuna
1/2 tl jauhettua kardemummaa
Sekoita keskenään, ripottele piiraiden päälle.
Ohje Outi Rinne
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Suolainen piirakka
Pohja:
2 dl kvinoaa
4 dl kasvislientä
4 rkl pellavansiemenrouhetta
3/4 dl vettä
1,5 dl mantelirouhetta
2 rkl öljyä
Huuhtele kvinoa huolellisesti, keitä kasvisliemessä kypsäksi. Sekoita pellavansiemenrouhe veteen ja anna turvota kvinoan kypsyessä. Kvinoan kypsyttyä, sekoita pellavansiemenrouhetahna, kvinoa, öljy sekä mantelirouhe yhteen. Anna massan hieman jäähtyä, levitä se sitten leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Esikypsennä phjaa 225 asteessa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen täyttöä.
Vegaaninen täyte:
sipuli
2 valkosipulin kynttä
pussi pakastepinaattia
öljyä
1/2 tl cayenne pippuria
2 tl kuivattua timjamia
1 tl suolaa
2 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
1 dl soijajauhoa
1 rkl dijon-sinappia
kirsikkatomaatteja
kesäkurpitsaa/keitettyä ruusukaalia tms
kurpitsansiemeniä
paprikaa
mustapippuria
Hienonna sipulit, kuullota hetki öljyssä, lisää pinaatti. Mausta haluamallasi tavalla, esim timjami ja cayennepippuri sekä suola. Sekoita kulhossa soijajauho, mantelimaito sekä sinappi. Lisää lopuksi sipuli-pinaattisekoitus. Kaada täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle, lisää loput haluamasi täytteet. Voit lorauttaa päälle myös hieman öljyä. Paista 225C uunissa 40-50 minuuttia.
Ohje mukailtuna jostain Voima-lehdestä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)