purkillinen kookosmaitoa
haluamaasi makeutusta maun mukaan
vanilijaa
surauta, pakasta!
perjantai 29. marraskuuta 2013
maanantai 18. marraskuuta 2013
Uunijuurekset (ja salaatti)
kurpitsaa
porkkanoita
lanttua
bataatti toimii myös varmasti
Kastike:
oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
pala inkivääriä
chiliä
1tl kanelia
suolaa, pippuria
Sekoita kastike, anna öljyn maustua hetki. Paista sekoita kastike paloiteltuihin juureksiin, paahda 175 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi pinaatin, fetan ja pähkinöiden kanssa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Banaanileipä
4 kypsää banaania
2 kananmunaa
6 rkl mantelimaitoa
1 rkl öljyä
1 dl kaurahiutaleita
5-6 rkl (maustamatonta) proteiinijauhetta
(vähän soijajauhoja)
4 tl kanelia
1-2 tl kardemummaa
ripaus inkivääriä
2tl leivinjauhetta
(vähän steviaa)
(halutessasi sattumia)
Surauta banaanit mössöksi, lisää munat, maito ja öljy, sekoita. Lisää loput aineet. Paistele uunissa 175 asteessa 25-40min, kokeile välillä tikulla kypsyysastetta.
Ohje täältä

perjantai 1. marraskuuta 2013
Kurpitsakeittoja
1kg kurpitsaa
raastettua tuoretta inkivääriä
1-2 tl korianteria
1 tl juustokuminaa
chiliä
0,5 tl kurkumaa
sipuli
öljyä
1l kasvislientä
suolaa
2 dl kookos maitoa tai -kermaa
Kuori ja kuutioi kurpitsa. Paahda 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Raasta inkivääri. Hienonna mausteet ja sipuli.
Kuullota sipulia, inkivääriä ja mausteita öljyssä. Lisää kurpitsa
ja kasvisliemi. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Hienonna sauvasekoittimella ja lisää kookosmaito ja suola. Kuumenna.
........
1 iso kurpitsa
2 dl kasviskermaa
n. 1 l kasvislientä
3 valkosipulia
2 salottisipulia
1 rkl voita
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
tuoretta timjamia
Leikkaa kurpitsa lohkoiksi, sivele öljyllä ja suolcalla. Paahda uunissa 180 asteessa n. 45-60 minuuttia.
Kuullota voissa sipulit. Lisää kasvisliemi. Poista kurpistoista kuoret, lisää keittoon. Kypsennä liemessä muutamia minuutteja. Soseuta keitto, lisää tarvittaessa nestettä. Lisää lopuksi kerma sekä haluamasi mausteet, kuumenna. Tarjoile timjamin kera.
(ohje Liemessä-blogi )
......
1 kg talvikurpitsaa
2 perunaa
1 sipuli
2 rkl voita
2 dl appelsiinimehua
8 dl kasvislientä
1 rkl curryjauhetta
1 dl punaviiniä
1 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
Kuori ja paloittele sipuli, perunat sekä kurpista. Kuullota kattilassa sipulia muutama minuutti, lisää sitten peruna ja kurpitsa. Lisää kattilaan appelsiinimehu, kasvisliemi sekä curryjauhe. Anna kiehua hiljalleen n. 30 minuuttia tai kunnes perunat ovat pehmeitä. Soseuta keitto. Lisää kerma ja punaviini, kuumenna tarvittaessa hieman. Mausta suolalla ja pippurilla.
(ohje Eeva Kolu )

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)